Helle on hellinyt Suomea tänä kesänä kuin etelän aurinko, ehkä jopa enemmän ja monen mielestä varmaan hieman jopa liikaakin. Mikään lämpö ei kuitenkaan vedä vertoja sille hyvälle tunteelle, kun vanhat lapsuudenystävät, Löntsärit, kokoontuivat taas yhteen, Kuusamoon – siihen samaan kylään (nykyisin kaupunki), jossa menimme kouluun, ystävystyimme, kävimme partiota, opimme uimaan, kompuroimaan, nauramaan ja kasvamaan – yhdessä.

Elämä on kuljettanut meitä eri suuntiin, eri ammatteihin ja eri maihinkin, mutta yksi pysyy: se loppukesän pitkä viikonloppu, jolloin matkustamme kukin omilta kulmiltamme takaisin ”kotiin” – takaisin juurille. Siellä odottavat mökit, järvenselät, vanhat polut, Ruka ja ne ihmiset, jotka tietävät sinusta kaiken oleellisen. Ja tänä kesänä, helteen pehmittämissä Rukajärven ja Kitkan maisemissa, tuntui kuin lapsuuden aika olisi taas tässä hetkessä. Voi, kunpa kaikilla ihmisillä olisi yhtä hyviä ja pitkäaikaisia ystäviä. Mekin menimme ekaluokalle samaan aikaan ja minäkin yhden näistä ystäväni kanssa heti ekaluokalla vierekkäin istumaan pulpettiin. Edelleen ollaan yhtä läheisiä. Se on suuri rikkaus.

On tietysti totta, että uusiakin ystäviä ja erittäin tärkeitä itse kullekin on löytynyt elämän varrella siellä missä asumme. Yhteistä on myös se, että meistä monella myös niistä hyvistä uusista ystävistä moni on menehtynyt. Tämä asettaa nämä vanhat Löntsärit vieläkin suurempaan arvoonsa.

Minun on myös ihan pakko tässä yhteydessä mainita, että toimittaja Tero Karjalainen kirjoittaa Zero Nine bändin historiaa ja koska me Löntsärit olemme kulkeneet samassa kaveriporukassa Nollaysin kanssa koko nuoruuden, niin minuakin on tuohon historiikkiin haastateltu ja odotan mielenkiinnolla valmista kirjaa.

Niille, jotka ovat vasta jäämässä pois työelämästä, sanon, että ottakaa jo etukäteen huomioon, että työkaverit ja työhön liittyvät kontaktit ja tapahtumat loppuvat kuin seinään kun jäätte eläkkeelle. Eräs entinen kansanedustaja, joka oli aina lehtien sivuilla antamassa lausuntoja ja jota arvostettiin ja pidettiin hyvänä seuramiehenä, kertoi putoamisensa jälkeen, että kukaan, siis ei kukaan, enää kontaktoinut. Näin sen toisaalta minun mielestäni pitää ollakin, sillä työelämä jatkaa omaa kulkuaan ja sinne tulee uusia naamoja ja arki rullaa eteenpäin.

Siksi siis vanhat ystävät ovat korvaamattoman tärkeitä ja niistä kannattaa pitää huolta myös aktiivielämän aikana, sillä myös he ovat samoihin aikoihin samassa tilanteessa, kun työt päättyvät.

Varmaankin helteistä johtuen Kuusamossa olivat myös porot lähteneet kylille ja pihoille, terasseille ja jopa autokatoksiin. Perjantaina oli 4 poroa hakenut kattoa pään päälle suojaksi auringolta Käylässä sahan kuivaamorakennuksesta ja paahtuneet hengiltä noin 70 asteen kuumuudessa. Todella traagista, mutta tyypillisesti poromies kommentoi lehdessä, että ovet ja portit pitäisi sulkea tiukemmin, etteivät porot pääse sisälle. HALOO!

Edellisenä päivänä Maikkarin aamuteeveessä pohdittiin, mitä etelä-Suomen peuroille voisi tehdä, kun niitä on niin paljon ja ovat alkaneet myös syödä ihmisten pihaistutuksia. Niinpä, ongelma tunnistetaan kun ollaan Helsingissä. Kuusamossa porot ovat olleet aina pihoilla ja maanteillä ihmisten riesana ja niiden määrä vain kasvaa.

Ero porojen ja peurojen välillä on se, että peuroja ei omista kukaan, mutta jokainen poro on jonkun oma. Minulla ei ole mitään poroja vastaan, mutta kun itse taas näin, miten järeästi niiltä pitää suojautua, niin kyllä ne ovat asutuksen keskellä iso riesa. Virranniemen kylä, koko kylä, oli upeasti aidattu ja puomilla suljettu ja siellä en nähnyt yhtään poroa. Poro on niin tyhmä eläin, ettei se tajua painaa puomin avausnappulaa, onneksi!

Poronkusema on monelle tuttu sana, mutta kuinka moni tietää, miltä poron kusi haisee? Ihan järkyttävän hirveeltä ja sitä hajua ei kukaan omalle terassilleen todellakaan halua, eikä sitä saa oikein millään puhdistusaineellakaan poistettua. Ongelma tuskin poistuu koskaan, mutta tulipahan kerrottua omakin mielipide asiaan. Poronkusema on muuten se matka, jonka poro pystyy juoksemaan kusematta. Poro ei kuse juostessa ja matka on noin 7,5 km.

Helle on tosiaan sekä hellinyt, että piinannut tänä kesänä läpi koko kauniin kotimaan. Sen mukana on siunaantunut myös paljon hukkumisonnettomuuksia. Jokainen tapaus on traaginen ja surullinen ja turha. On ymmärrettävää, että veteen hakeudutaan helteellä ja uiminen on ihanaa. Mietin oikein itsekin, että kun 3 kuukauden ikäisestä alkaen olen viettänyt kesäni isojen vesien äärellä, jyrkillä rannoilla ja äkkisyvissä vesissä, niin miten me lapset selvisimme.

Muistan, että isä laittoi meille heti aamusta sellaiset ilmatäytteiset kaulurit kaulaan. Minulla oli sellainen päältä sininen ja alta keltainen kauluri niskassa koko päivän. Jos molskahti veteen, niin pää ei mennyt veden alle. Nämä olivat älyttömän käteviä ja helppoja käyttää, eivätkä haitanneet menoa millään tavoin. Tällaisia kaulureita en ole nähnyt enää kaupoissa, käsivarsiin työnnettäviä ilmarenkaita tai uimarenkaita ainoastaan. Niissä on se ongelma, että ne ovat lapsista hankalia ja voivat helposti irrota.

Uimataito on tietysti kaikkein tärkein, mutta kyllä uimataitoisellekin voi vahinko tapahtua. Toivotaan, että tämä kesä on saanut vanhemmat huolehtimaan omien lastensa uimaopetuksesta ja voisihan sitä olla myös koulun liikunnassakin muutama kerta. Minun lapsuudessa Kuusamossa ei ollut yhtään uimahallia ja ensimmäinen uima-allas tuli Rukan hotelliin silloin kun olin jo yläasteella. Meidän perhe matkusti Ouluun (218 km) uimaan muutaman kerran vuodessa talviaikana ja se oli aina kiva retki.

Kesä on kivaa aikaa. Ihmiset jotenkin sulavat hymyihin ja meno on rennompaa kuin talven pimeinä kuukausina. Kesällä on paljon rientoja ja tapahtumia ja meidän lähelle avattu Suurterassi on osoittautunut hyvin suosituksi kohtaamispaikaksi alkukesän kylmyyshaasteiden jälkeen. Toinen hyvin suosittu, hieman yllättävä paikka on myös Eirassa, Tehtaankadun lippakioski, Brera. Se on päivittäin, pitkälti kadun vartta pitkin, täynnä ihmisiä, iloista puheensorinaa, herkullisia cocktaileja ja viinejä sekä mutkatonta ruokaa. Saimme myös veneillä ystävien kanssa ja hellepäivinä olikin kiva rantautua Palme de Pyyhyn, eli Pyysaareen lounaalle. Toisella reissulla veneilimme Helsingin edustalla ja lounasta nautittiin Liuskaluodolla. Molemmille vahva suositus!

Sitten on tietysti ne festariskandaalit, jotka tuntuvat joka kesä täyttävän median Ruisrokin jälkeen, aiheuttajat vain vaihtuvat. Tänä kesänä on ihmetelty Sari Multalan kaatokännivideoita. Tässä ovat feministit ärähtäneet ollen sitä mieltä, että skandaali johtuisi siitä, että kyseessä on nainen. No, ei minun mielestäni. Kyllä miehetkin ovat saaneet kuulla kunniansa. Minulla tulee mieleen mm. hauska jo eläköityneen entisen kansanedustaja selitys kännistä: ”Normaalit ruokajuomat” kun ryyppäämisestä kyseltiin. Kaikki muistavat varmaan Paasion paripuolikengät, Ahtisaaren laatarin otsalla ja Mika Lintilän humalat eri tilaisuuksissa, Paavo Arhinmäen kännit futismatsissa, Tomi Immosen poistamisen lentokoneesta kännin vuoksi jne.

Luulenpa, että ministeri Multala ei olisi ollut tilaisuudessa, etenkään Turun kaupungin vieraana, ellei olisi ministeri ja siksi tavallaan työtehtävissä. En katso hyvällä moista käytöstä ministerin roolissa, vaikka muutoin tehkööt vapaalla mitä haluaa ja juokoon vaikka toiset pöydän alle, en moralisoi.

Kyllä tuo pitkä helle vaikutti minuunkin uuvuttavasti. Kahdesta säästä en tykkää; seisovasta helteestä ja toisaalta kovasta tuulesta. Nyt tuulee lujaa, mutta nyt on hyvä syy olla sisällä ja vaikka kirjoitella.

Ollaan kaikki varovaisia pienten koululaisten kanssa liikenteessä! Minä lähden nyt Tavastialle Zero Ninen keikalle – vuosikymmenien jälkeen! Mukavaa elokuuta!

Susanna