Olen tässä viime aikoina törmännyt usein sellaiseen ilmiöön, että naisia arvostellaan iän perusteella, aika julmastikin ja mikä merkittävää; nämä arvostelut liittyvät näiden naisten töihin.

Linkedinissa, joka on sentään arvostettu ammattilaisten somekanava, oli Reetta Rajalan kirjoitus siitä, miten headhunter oli soittanut hänelle keskustellakseen mahdollisesta kiinnostuksestaan erään yrityksen toimitusjohtajan tehtävään, mutta kuullessaan, että tämä huippuammattilainen oli jo 57 vuotias, oli nuori headhunterääni todennut, että tämä on liian vanha. Inhimillisen johtamisen valmentaja, huippuammattilainen hänkin, Tiina Parikka, oli saanut saman median kautta erään kirjoittajan kynästä kuulla olevansa ruma ja omaavansa mm. ”alamahan, joka vaatisi toimenpiteitä”. Pari päivää sitten luin IS artikkelin, jossa viitattiin Maria Veitolan IG postaukseen siitä, että entisten ulkonäköön liittyvien kriteerien lisäksi hän on kirjoittajien mukaan ”vanha, elähtänyt ja siksi ruma. Pitäisi kuulemma jo antaa olla, siirtyä eläkkeelle tai mennä vanhainkotiin -minne tahansa kunhan ei esille”. 

Tämä on kyllä jo ihan luokatonta käytöstä ja mieleen nouseekin kysymys, kuka nämä kriteerit määrittelee ja miksi?! Nämä kaikki mainitsemani naiset ovat saaneet todella paljon aikaan omilla ammattiurillaan ja ovat vasta viisikymppisiä +/-, siis uraelämänsä ehkä parhaassa vaiheessa. Tuohon Veitolan kirjoitukseen oli kommentoinut muutama kolmenkympin rajapyykin ylittänyt nainen, että hänkin oli saanut kuulla olevansa vanha, siis hieman yli kolmekymppinen!

Minun silmissäni kolmekymppinen on tänä päivänä vasta nuori aikuinen! Ihan aidosti ihmetyttää, että jos kolmekymppinenkin on jo vanha, niin minkä ikäisillä ihmisillä olisi oikeus olla ammateissaan ja näkyvästi esillä, 20-vuotiaidenko? Eihän alle 30 vuotiaat ole ehtineet vielä juurikaan opiskella, saati hankkia kokemusta ammattien ja elämän eri osa-alueilta. Tämä ilmiö on huolestuttava. Huolen vakavuutta lisää se, että nämä arvostelijat ovat loogisen päätelmäni mukaan nuoria tai ainakin siis alle kolmekymppisiä (jos kolmekymppisetkin ovat vanhoja!). Mitä tällaisia kriteerejä esittävät nuoret ihmiset oikein miettivät osaamisesta ja vastuunkannosta?

Ollessani johtajana pitkäaikaisessa työpaikassani, minulle usein soitti ”nuori-lähes lapsenomainen ääni”, joka tarjosi minulle mahdollisuutta oppia, miten meidän johtoryhmätyöskentelyä voidaan tehostaa, myyntejä nostaa, henkilöstöä sitouttaa ja katetta kasvattaa. Työssäni meitä oli hieman yli 200 eri ikäistä ihmistä, puolet naisia ja me teimme tällä porukalla 2,5 miljardin euron liikevaihtoa Suomessa. Meillä oli todella pitkiä työsuhteita, minullakin lähes 40 vuotta. Ihmiset olivat hyvin sitoutuneita ja kaikilla tekemisen meininki. Kivahan se tietysti oli hetki jutella jonkun nuoren äänen kanssa, mutta usein sanoin nuorelle, että jos ymmärrät noinkin suuria lukuja, niin varmaan ymmärrät, että me osaamme hoitaa homman ihan itse.

Olen kyllä nähnyt nuoriakin ylipainoisia, huonosti käyttäytyviä, treeniä tarvitsevia, linttaan astuvia, rumia, kieroon katsovia, pömppövatsaisia, pihtikinttuisia, persjalkaisia elämänsä alkutaipaleella olevia ihmisiä, mutta heidän ulkonäkönsä ei ole koskaan minua häirinnyt tai ei ole tullut mieleenkään heitä arvostella. Jokaisella on taakkansa ja usein vielä syynsä siihen.

Me yli 50- ja 60-kymppiset olemme näiden vanhempia tai voi heillä olla vieläkin nuoremmatkin vanhemmat, mutta ovatko he koskaan katsoneet, miltä omat vanhemmat näyttävät! Ja miltä oikeasti ihmisen ja etenkin naisen, pitäisi näyttää eri ikäisenä, jotta tulisi hyväksytyksi? Olisi aika ällöttävää, jos viisikymppinen näyttäisi parikymppiseltä. Jotkut ovat tietysti pyrkineet suurella rahalla tähän lopputulokseen ja me kaikki näemme, millaisia ankan perikuvia aika monesta on operaatioiden jälkeen tullut, nuoristakin! Eri asia on pitää hyvää huolta itsestään. Nämä kaikki tässä jutussa nimellä mainitsemani naiset ovat todellakin hyvän näköisiä ja osaavat myös käyttäytyä, puhumattakaan heidän osaamisestaan heidän ammateissaan.

Tulee mieleen, että jos Maria Veitola kuuluisi arvostelijan mielestä eläkkeelle tai vanhainkotiin, niin olisiko tämä nuori kaunis kirjoittaja valmis maksamaan Veitolan eläkkeen ja vanhainkotikulut? Voi rakas nuori ihminen, maailma ei ole näin mustavalkoinen. Maailma on erittäin värikäs ja kallis elää! Olin itse muutama vuosi sitten rekrytoimassa kielenkääntäjää. Hakijoina oli eri ikäisiä ammattilaisia, mutta minä valitsin ehdottomasti parhaan, jo 60 vuotta täyttäneen naisen, sillä hänellä oli laajin sanavarasto ja osaaminen elämän eri alueilta ja kaikki olivat valinnasta iloisia. Saimme parhaan!

Minulla itselläni on 2 lasta, jotka molemmat ovat jo täyttäneet 30 (siis vanhoja!!). Olemme ystävieni kanssa viime aikoina usein päätyneet keskustelemaan siitä, että meidän lapset saivat kasvaa vielä ilman somea ja se teki kaikesta jotenkin selkeämpää ja turvallisempaa. Toki he ovat nykyisin somessa kuten me kaikki, mutta saivat viettää lapsuutensa vielä ”kavereiden kanssa kasvotusten”, mikä on tehnyt heistä todelllisia, jos tällainen ilmaisu on ymmärrettävä. Minua säälittää nämä nykyiset lapset, jotka tahtomattaan ovat joutuneet elämään sellaisen lapsuuden, jonka todellisuus nousee usein somemaailmasta. Kuten psykologian tohtori, Mira-Ilana Helimäki kommentoi eräässä artikkelissa somemaailmaa; ”Se on kuin kuiva erämaa, feikkitodellisuus, jossa ihminen on mukana vain näennäisesti”. Luulenkin, että nämä ikä- ja ulkonäkökommentit meille jo hieman elämää kokeneille naisille juontuvat tuosta feikkitodellisuudesta, jossa ei ole vanhoja ihmisiä, vaan kaikki ovat nuoria ja kauniita ja asuvat kauniissa kodeissa ilman tarvetta 9to5 työlle, sillä sosiaalinen media antaa vapauden ja hyvät tulot.

Jos nyt oikeasti ajatellaan naisen elämää iän kautta, niin ensin ollaan lapsia, sitten teinejä, sitten nuorisoa (teini-ikä loppuu 20-vuotiaana!). Usein tämän jälkeen nainen aloittaa opiskelut, valmistuu ja perustaa perheen, joskus jopa nämä asiat yhtä aikaa. Nykyisin lapsia ryhdytään saamaan vasta komenkympin paremmalla puolella ja näin laskien naisella on eri ikäisiä, kotona asuvia lapsia vielä pitkästi yli nelikymppisenä, ehkä jopa viisikymppisenä. Näiden vuosien edetessä nainen on valmistunut opinnoista, synnyttänyt ja kasvattanut lapsia, valvonut öitä ja huolehtinut. Nainen on ansainnut elantoa sekä hoitanut työnsä ja uransa. Sitten nuorisoa alkaa hiljalleen muuttaa omilleen ja naiselle jää ensi kertaa aikaa panostaa työhön vielä enemmän kuin aiemmin, mutta – hän onkin liian vanha! Jokainen ymmärtää, miten absurdi ajatus tämä on. Nainen, joka on pyörittänyt lapsiperheen arkea ja käynyt töissä, on lähes aina orginasoinnin ja logistiikan huippuosaaja, hänellä on hyvät sosiaaliset taidot, sovittelusta ja organisaation johtamisesta puhumattakaan, hän taitaa asioiden markkinoinnin ja piilomyynnin ja kaikki tämä muun, varsinaisen ammattitaitonsa lisäksi. Huomautan tässä välissä, että nämä taidot voivat samalla tavalla koskea myös miehiä, mutta valitettavasti eivät nuoria heidän nuoresta iästään johtuen.

Olen itse saanut kasvaa vahvojen naisten suvuissa sekä isän, että äidin puolelta ja voin sanoa, että vanhempia naisia on kuunneltu ja kuultu ja heiltä on opittu ja erityisesti heitä on arvostettu ja niistä opeista ja taidoista olen itsekin ammentanut myös työelämässä.

Haluan sanoa kaikille naisille, että olette parhaassa iässä aina siinä iässä, missä olette. Jos me ”vanhat naiset” todellakin poistuisimme näyttämöltä, niin olisi Kafkamaisen mielenkiintoista kurkistaa, mitä sitten tapahtuisi.

Minusta on suuri rikkaus seurustella eri ikäisten ihmisten kanssa; nuuhkia pieniä vauvoja, katsella leikkipuistossa riehuvia tarhalaisia, varoa pyörillä kaahailevia koululaisia, juhlia ylioppilaita, onnitella valmistuneita, parantaa maailmaan maailman viisaimman ensimmäisen vuoden yliopistopiskelijan kanssa, saada olla ystävä nuorelle perheen perustajalle, opastaa aloittelevaa asiantuntijaa uudessa työssä, tavata vanhoja lapsuuden ystäviä, syödä ravintolassa kerran kuukaudessa eri ikäisten klubisiskojen kanssa, tutustua isän uusiin ystäviin (kun vanhat ovat vanhuuttaan jo kuolleet tai siellä paljon puhutussa vanhainkodissa). Mikä mieletön rikkaus ja kokemusvarasto ja kaikki ovat kauniita, kukin omalla tavallaan. Minusta kaikilla ihmisillä pitäisi olla kaiken ikäisiä mukana kulkijoita elämässään.

Minulla on jäänyt mieleen, että jossakin uskontokunnassa sanotaan vanhan ihmisen kuolemasta, että ”kirjasto on palanut”. Viisaasti sanottu ja me tarvitsemme kirjastoja!

Mukavaa kevättä kaikille!

Susanna