Ihan alkuun on kerrottava, että tämä kirjoitus ei ole mitenkään tieteellinen julkaisu, vaan Oloneuvoksen tutkailemia havaintoja ja pohdintoja.
Tämä aihe on minulle ajankohtainen siksi, että meidän perheessä ja lähisuvussa on synnytty pääsääntöisesti ensimmäisen kvarttaalin aikana. Vietimme juuri perheenpäämme, isän 90-vuotispäiviä ja ne olivat jo 4. synttärit tälle vuodelle ja vielä on muutamat jäljellä ennenkuin maaliskuu vaihtuu huhtikuulle.
Elinajanodote on noussut Suomessa 1870-luvulta lähtien. Vuonna 2020 suomalaisten miesten elinajanodote oli 79 vuotta ja naisten 85 vuotta. Isällä on siis hyvät geenit ja muut ikään vaikuttavat tekijät, kuten terveellinen ravinto ja erityisesti hän on liikkunut paljon ja pitänyt yllä lihaskuntoaan hiihtäen, laskettelemalla, uimalla, golfaamalla ja etenkin juurevilla piha- ja metsähommilla, jänis- ja hirvimetsällä jne. Hän on myös aina ollut hyväntuulinen, rauhallinen, seurallinen ja torkkujen ottaja. Toivottavasti olen perinyt häneltä edes pienen siivun noista geeneistä!

Seuraan aktiivisesti työelämää vielä Linkkarin kautta, vaikka itse siis olen jo vapaa oloneuvos. Kirjoittelu on ollut hyvin ikäsyrjintää sivuavaa ja aihe on todella tärkeä, kun ajatellaan, että Suomessa on toisaalta työvoimasta pulaa, vaikka toisaalla on taas näkyvissä suuri työpaikkojen väheneminen. Yli viisikymppisten osuus työelämässä puhuttaa ja näyttää siltä, että heitä pidetään vanhoina ja kysynkin, että mikä siinä vanhuudessa oikein pelottaa työelämässä? Voidaanko vanhenemiseen vaikuttaa?
Kun tutkailin, mitä vanheneminen sitten oikeasti on, niin Claus Desler, molekyylibiologi Kööpenhaminan yliopistosta, kiteytti asian yhdessä haastattelussa siten, että se on sitä, että solut eivät enää toimi siten kuin niiden pitäisi, vaan vanhenevat, käyttäytyvät huonosti ja jäävät paikoilleen. Kansankielellä siis niiden pitäisi siirtyä siististi sivuun ja antaa tilaa uusille tulokkaille ja jos eivät anna tilaa, niin vanheneminen etenee. Myös solujen DNA:n korjausmekanismien kapasiteetti heikkenee vanhetessa.
Sydän on kuitenkin kuin mikä tahansa lihas ja se tarvitsee ”liikuntaa”, eli sykkeen nostamista sisältävää treeniä säännöllisesti. Mikäli siis vielä iän jo hieman kartuttua haluaa parantaa sydänkuntoa, se onnistuu kyllä sopivalla sykeliikunnalla. Jos on liikkunut aina sykettä nostattavasti, niin voisin kuvitella, että sillä on positiivinen vaikutus läpi koko elämän. Nuoren ihmisen sydän voi olla paljon huonommassa kunnossa kuin vanhan, mm. tuosta edellä mainitusta syystä johtuen.
Moni nuori ihminen saattaa ajatella, että vanhemman ihmisen aivot eivät ole yhtä briljantit kuin nuoremmalla, mutta asia ei olekaan ihan noin. Aivoilla kun on tutkijoiden mukaan taito kompensoida toimintoja, eli aivot säilyttävät plastisuutensa myös vanhemmalla iällä ja voivat oppia uutta läpi elämän. Tämä tietysti tarkoittaa terveitä ihmisiä. Kun puhun työelämässä olevista ihmisistä, niin he kaikki lienevät vielä terveitä, Tosiasia on valitettavasti myös se, että aivot kutistuvat iän myötä. Aktiivinen elämäntapa, jossa yhdistyvät fyysinen ja henkinen aktiivisuus, auttavat ylläpitämään kaikkia elintoimintoja, myös aivoja.

Yli viisikymppisenä tai jo lähes/tai eläkeikäisenä olet melkoinen elämän konkari. Pitkä elämänkokemus avartaa näkemyksiä ja tarjoaa suhteellisuudentajua. Osaat kenties suhtautua asioihin rauhallisemmin kuin nuorempana? Tunnet itsesi paremmin ja ymmärrät ehkä myös muita ihmisiä paremmin? Eikö nämä ole enemmänkin SWOT-analyysissä vahvuuksia kuin heikkouksia? Jos noille asettaa vastakohdat, niin sellainen olisi nuori, lyhyt elämänkokemus, suppea näkemys eikä vielä kovin kehittynyt suhteellisuudentaju, noin niinkuin käristettynä sanottuna. Kumman ottaisit töihin vastuullisiin tehtäviin?
Ikä kartuttaa usein myös itsetuntemusta ja auttaa ymmärtämään elämää yleensä. Ikä auttaa usein myös tunnistamaan paremmin tunteita ja niiden säätelyä ja hyväksymään erilaisia muutoksia elämässä. Koetut haasteet ja jopa menetykset elämässä antavat oivalluksia ja opettavat sekä omista tunteista ja toimintatavoista tietyissä tilanteissa niin myös toisten käyttäytymisestä vastaavasti. Nämä kaikki toivottavasti lisäävät elämän ymmärrystä, hyväksyntää ja turhista murheista piittaamattomuutta.
Jostain syystä meillä ihmisillä on kaipuu elää loputtomiin. Mistähän sekin oikein johtuu? Olisiko niin, että haluamme elää, kun emme tiedä, miltä kuoleminen tuntuu ja onko sen jälkeen jotakin. Nuorena tai ainakin nuorekkaana ja nuoren näköisenä pysymiseen on kasvanut valtava maailmanlaajuinen business. Jo Kleopatran aikoinaan kerrottiin kylpevät aasin maidossa nuoruuden säilyttääkseen. Intiassa, munkkien keskuudessa on joitakin perinteisiä uskomuksia ja ayurvedisia käytäntöjä, joissa uskotaan, että oman virtsan juominen voi edistää terveyttä ja pitkäikäisyyttä, mutta tämä on onneksi marginaalinen ilmiö eikä osa virallista munkkielämää. Sanotaan myös, että vampyyrit ovat usein kuolemattomia olentoja, mutta tarvitsevat elävän olennon verta säilyttääkseen voimansa ja nuoruutensa.
Tämä vampuurijuttu ei ole ihan tuulesta temmattu kauhutarina, vaan Jenkeissä useammassa yliopistossa suoritetuissa hiirikokeissa, joissa vanhoille hiirille annettiin nuorten hiirten verta, havaittiin merkittäviä nuorentavia vaikutuksia. Tutkimukset osoittivat mm:
- Aivojen toiminnan paraneminen – Vanhoilla hiirillä havaittiin parantunut muistitoiminta ja hermosolujen uudistuminen. Erityisesti hippokampuksessa, joka on keskeinen muistille, nähtiin uusia hermosoluja.
- Lihasten nuorentuminen – Vanhojen hiirten lihakset palautuivat nopeammin vammoista ja niissä havaittiin parempi kasvu sekä voima.
- Maksa ja muut elimet uudistuivat – Maksa ja muut kudokset osoittivat merkkejä nuorentumisesta ja nopeammasta solujen uusiutumisesta.
- Verisuonten ja sydämen terveys parani – Vanhojen hiirten verisuonet muuttuivat joustavammiksi ja sydän toimi tehokkaammin.
Voidaanko tämä siirtää ihmisiin?
Vaikka nämä tulokset ovat lupaavia, ihmisillä vastaavaa vaikutusta ei ole vielä todistettu samalla tavalla. Kokeet kuitenkin tukevat ajatusta, että veressä olevat tekijät voivat vaikuttaa kehon vanhenemisprosessiin, ja tämä voi avata uusia ovia ikääntymisen hidastamiseen tulevaisuudessa. Tulevaisuudessa voidaan siis mahdollisesti parantaa vanhuuden sairaudesta tai ainakin hidastaa prosessia.

Tuo kaikki saa yllä Lumenen c-vitamiini- hyalyroonihappo- ja uutuutena niasiini-seerumit ja cocktailit kuulostamaan turvallisilta, mutta aika arkisilta valinnoilta. Suoraan sanoen en kuitenkaan usko niiden nuorentavaan vaikutukseen, mutta koska uskossa on hyvä elää, niin ehkä jokunen ryppy tulee muutaman kuukauden viiveellä, toivon!
Lukiessani materiaalia vanhuudesta ja iästä yeensä, törmäsin myös varsin yllättävään tietoon; Seitsemännen päivän adventistit, erityisesti Loma Lindassa, Kaliforniassa, elävät keskimäärin pidempään kuin muu väestö. Tämä johtuu useista elämäntapatekijöistä, joita heidän uskontonsa ja yhteisönsä tukevat. Näitä ovat
- Kasvisruokavalio – Monet adventistit noudattavat kasvis- tai pääosin kasvipohjaista ruokavaliota, mikä on yhdistetty pitkäikäisyyteen ja parempaan terveyteen. He syövät runsaasti palkokasveja, täysjyviä, hedelmiä ja vihanneksia.
- Kohtuus ruokailussa – Adventistit uskovat maltillisuuteen syömisessä ja usein noudattavat periaatetta, jonka mukaan ei syödä itseään liian täyteen.
- Ei tupakkaa tai alkoholia – Adventistit välttävät päihteitä, kuten alkoholia ja tupakkaa, mikä vähentää monien kroonisten sairauksien riskiä.
- Säännöllinen liikunta – Kävely ja ulkoilu ovat osa heidän päivittäistä elämäänsä, mikä tukee sydän- ja verisuoniterveyttä.
- Sapatin pitäminen – Adventistit lepäävät viikon seitsemäntenä päivänä (sapatti), mikä antaa sekä fyysistä että henkistä palautumista ja vähentää stressiä.
- Yhteisöllisyys ja usko – Sosiaalinen tuki ja yhteenkuuluvuuden tunne adventistiyhteisössä auttavat vähentämään stressiä ja masennusta, mikä on yhdistetty pitkäikäisyyteen. Uskolla ja hengellisellä elämällä on myös todettu olevan myönteisiä terveysvaikutuksia.
- Terve elämäntapa jo nuoresta asti – Monet adventistit omaksuvat terveelliset elämäntavat jo lapsuudessa, mikä tukee pitkää ja terveellistä elämää.
Kaikki nämä tekijät yhdessä luovat elämäntavan, joka edistää terveyttä ja pitkäikäisyyttä. Ottamatta millään tavalla kantaa uskontoon, nuo Adventistien elämäntavat ovat ihan hyvä ohjenuora kenelle tahansa, mutta monien yli 100-vuotiaiden haastatteluissa nousi esiin myös lasillinen punaviiniä illalla, niin sallittakoon se tähän pienenä bonuksena.
Minulla on paha tapa sekoilla näissä kirjoituksissa, kun tekstin edetessä ”vaihdan sukkia baarissa” ja eksyn pitkäksi aikaa johonkin yksityiskohtiin, mutta jos nyt yrittäisin vetää jotenkin punaisella langalla ajatukseni nippuun, niin Adventistien terveet elämän tavat max. yhdellä punaviinilasillisella/ilta ryyditettynä saksanpähkinöitä kouraan, muutama kyykky ja kuntopyörällä iltauutisten pariin. Toiveena hyvät geenit ja tottelevaiset aivosolut, positiivinen asenne, hyvä/t ystävät ja sopivassa määrin sosiaalista toimintaa, niin eiköhän noilla pääse riittävän pitkälle elämän tiellä. Haastattelujen perusteella muuten yli 100 vuotiaat ihmisetkään eivät yleensä ole terveysfriikkejä, eli kohtuus kaikessa ja ilon kautta!
Työelämässä on mielestäni ratkaisevaa henkilön yksilöllinen osaaminen, kunto ja kyky suoriutua tehtävistä. Vinkkinä vielä, että työhaastattelussa on helppo myös testata tuota osaamista kun antaa hakijalle jonkun tehtävän, josta hänen tulisi suoriutua hakemassaan tehtävässä haastattelun aikana. Yli viisikymppinen saattaa selviytyä yllättävän hyvin!

Ja kun iästä puhutaan ja American presidentin ilmoitus, että hän elää n.120-150-vuotiaaksi, niin tiedoksenne, että seuraavissa vaaleissa 2028 paikkaa hakee myös Zolta Istvari Transhuman puolueesta, joka tukee sellaista kehitystä, että ihminen voisi elää vaikka miljoona vuotta. Trump on siis vielä pieni tekijä noilla markkinoilla!
Jos vielä mietityttää ajatus elää loputtomiin, niin vinkkinä, että Jenkeissä on Alcor-niminen yritys, joka tarjoaa ihmisen syväjäädyksen kuoleman jälkeen ja keho voi jäädä odottamaan niin pitkäksi aikaa, kunnes tiede on keksinyt keinon heidän herättämisekseen. Heidän mainoksessaan mainitaan, että asiakas voi säilöä koko kehon tai pelkän pään. 200.000 eurolla jo noin 150 ihmistä on säilöttynä yrityksen tankeissa odottamassa teknologian kehittymistä siihen, että nuo ”termarit” voidaan avata ehkä 50 vuoden kuluttua. Aika hurjaa minun mielestäni!
Vanhuutta voidaan siis jo nyt aika helposti hidastaa, mutta ei vielä kokonaan ”parantaa”. Tiede menee niin hurjaa vauhtia eteenpäin, että varmaan vanhuudesta on joskus vielä mahdollista parantaakin.
Liiasta kävelystä aiheutuneen marssimurtuman istumaan pakottamana tervehtien
Susanna
