Tänään on kulunut 1 vuosi, 1 kuukausi ja 11 päivää siitä kun aloitin elämäni Oloneuvoksena. Millaista tämä on ollut ja olenko minä muuttunut ja mitä olen oppinut. Näitä asioita ajattelin tähän blogiini pohdiskella.

Vaikka olin viimeisen työvuoteni aikana koko ajan tietoinen, että vuosi tulisi olemaan viimeinen ja tammikuussa olisin vapaa, niin kyllä se vapaus todella yllätti. Tosin minun viimeinen työvuoteni oli erilainen kuin olin suunnitellut, sillä lähes 40 vuoden työurani Venäläisomisteisessa yrityksessä ikäänkuin nollattiin hyökkäyssodan alettua ja ympäriltä tulevan hylkäyksen ja solvaamisen vuoksi tunsin, että kaikki mitä olin tehnyt, olisikin ollut toisten mielestä pahaa ja vihamielistä. Se yllätti suuresti. No, tiedän itse, mitä olin saanut aikaiseksi ja ettei minulla ollut noiden poliittisten asioiden kanssa todellakaan mitään tekemistä. Päätin nostaa pääni pystyyn ja aloittaa vapaana ihmisenä.

Halusin lähteä pois Suomesta osittain noista em. syistä, mutta myös valoa hakemaan. Syksyllä pakkasimme kamppeet puolison kanssa ja muutimme Fuengirolaan 5 kuukaudeksi. Paikka oli minulle uusi ja ihan erilainen kuin mitä olin kuvitellut. Ei ollut suomalaisten juoppojen eläkelaakso, kuten olin omassa päässäni jostain syystä kuvitellut. Mittailin ja tutustuin kaupunkiin ja sen elämään 5 kuukautta samalla pieteetillä kuin minulla on tapana perehtyä uusiin asioihin. Aloitin myös tämän Oloneuvoksen blogin kirjoittamisen ja siihen oli ehkä suurimpana syynä se, että olen aina kirjoittanut paljon. Olen tehnyt työssä lukemattomia ohjelmia, prosesseja ja projekteja, sääntöjä ja määräyksiä ja kirjoittanut ohjeita. Puheita en ole juurikaan kirjoittanut, vaan olen aina tiennyt ilman paperia, mitä puhun ja mitä sanon. Yritin myös löytää blogeja, miten eläkkeellä ollaan, mutta ei oikein tärpännyt, joten päätin kirjoittaa itse.

Kirjoittaminen on paitsi kivaa, myös haastavaa ja ”pakottaa” aikatauluttamaan asioita. Olen aina ollut aikataulujen mestari ja ehkä suurin ongelma oloneuvoksena syntyikin siitä, että minulla ei ollu enää aikatauluja. Minun piti siis alkaa tehdä niitä itse. Kuulun siihen ihmisryhmään, jonka on hieman haasteellista saada asioita tehtyä, ellei niille ole aikataulua ja vastuuhenkilöä. Nyt olen itse aina vastuuhenkilö ja samalla aikatauluttaja. Jonkinlainen kvartaalitalousajattelu puskee välillä kalenterointiin, mutta ei määrittelevästi. Minun vuosikalenterin kuukaudetkin ovat silmissäni ekaluokan aapisen keskiaukeama, jossa 6 ensimmäistä kuukautta olivat vasemmalla sivulla on kuukaudet 7-12 oikeanpuoleisella sivulla. Jokaisen kuukauden kohdalla oli pieni kuva ja lauseen mittainen loru. Tämä on minun visuaalisessa muistissani edelleen se minun kalenterini. Näin suuri vaikutus kirjalla ja sen kuvitusasulla voi siis olla! Etenen vuosikellossani noiden kuvien mukaan, edelleen.

Fuengirolan historia, kaupunginosat, kadut, rakentaminen ja tapa elää ja tiedottaa asioista on tullut aika tutuksi. Jaoin FB:ssä kuvan Fuengirolan pormestarin, Ana Mulan, vierailusta Helsingin matkamessuilla ja hän oli jakanut kirjoitukseni omalla FB-sivullaan. Ilahduin kovasti! En ole joutunut osaksi byrokratiaa, joten kuvani on ehkä hieman ruusuinen. Tämä on kuitenkin kiva, elävä kaupunki, eikä mikään lomakohde. Ilmasto on ihan huippu, ikuinen syyskuu koko talven. Nyt toista talvea täällä viettäen, olen jo niin paikallistunut, että kuljen sukissa ja umpikengissä kun viikonlopun turistit viilettävät shortseissa ja sandaaleissa. Täällä voi valita, käveleekö auringon vai varjon puolella ja kamppeet voi valita sen mukaan. Täällä kävellään myös sairaan paljon, 15 tuhatta askelta on ns. normipäivä.

Jos vaan mahdollista, kannattaa tutustua espanjalaisten kanssa, sillä silloin pienikin jollain tapaa byrokratiaa vaativa asia sujuu helpommin. Esimerkkinä tästä, pankkitilin avaaminen ja pankkikortin hankinta. Meidän espanjalainen kaveri soitti pankkiin tutulle pankinjohtajalle, josta pankinjohtaja lähetti minulle sähköpostin, että tavataanko silloin ja silloin (viime viikolla), tavattiin ja istuttiin tunti rupattelemassa tämän englantilaistaustaisen nuoren pankinjohtajaherran kanssa ja tänään tuli tekstari, että pankkikortti on noudettavissa konttorista.

Olen huomannut, että suomalaiset käyttävät mielellään suomalaisia palveluita ja suomalaisia palveluntarjoajia. Onhan se kivaa, kun voi hoitaa asioita omalla kielellään, mutta sen olen täällä myös huomannut, että suomalaiset kusettavat myös maanmiehiään usein. Näistä asioista on kirjoitettu Fuengirola.fi uutissivustoilla paljonkin ja täytyy kyllä ihmetellä, miksi näin! Kyllä minäkin käyn suomalaisella kampaajalla, sillä mikäpä sen hauskempaa kuin rupatella kotikielellä hiusvärin vaikutusaikaa kuluttaessa. Olen myös varsinainen kyselylomake ja näin saan paljon inside-tietoa paikallisista asioista.

Kuitenkin esim. vuokra-asuntoa hankkiessaan suomalaisten pyörittämän yrityksen toimesta on monelle hankittu joko homeinen huoneisto tai muuten sellainen, jota kukaan ei kotimaassaan hyväksyisi. Aika moni on kirjoittanut paikallisissa someryhmissä, että asunnossa on niin kylmä, että pitää mennä ulos aurinkoon lämmittelemään. Täällä pitää tietää, mihin suuntaan asunto ja parveke tulee olla, samoin tunnistaa hyvin rakennetut talot huonoista. Vuokrasopimukset pitää lukea tarkoin ja maksaa mielellään pankkiin. Täällä kun on tapana, että vuokraisäntä käy perimässä vuokrat käteisenä. Kuuluuko vuokraan wifi ja sähkö, yleensä ei kuulu, ellei ole sopinut siitä erikseen. Päätin näistä tietämättömänä jo ensimmäisenä vuonna selatessani suomalaisten vuokrafirmojen tarjontaa, että asioidaanpa ruotsalaisten kanssa, kun niillä on aina kaikki hieman parempaa. Kannatti, sillä meillä on asuntoasiat mallillaan ja sisällä tarkenee, TV:stä näkyy kaikki samat kanavat kuin koti-Suomessa ja kodinkoneet toimii, eikä ylimääräisiä maksuja peritä.

Kun jää pois työelämästä jää pois työterveyshuollon piiristä. En ollut ikinä käynyt missään julkisen puolen terveyshuollossa, sillä meillä oli todella laaja työterveyshuolto, olinhan sen itse kilpailuttanut ja sopinut. Otin yhteyttä Punavuoressa viiskulman terveysasemalle kertoakseni, että olen yleensä olemassa. Minut otti vastaan nuori Sami-lääkäri, joka istui työtuolissaan valkoinen takki päällä, mutta muuten rennosti verkkareissaan ja hupparissa. Kävimme kivan keskustelun ja sain heti lähetteen Uniapneaklinikalle, kun Ouran perusteella osasin epäillä, että minulla voisi olla hengityskatkoksia nukkuessani. Samikin oli Oura-miehiä. No, olihan niitä katkoksia ja CPAP laite tarjottiin minulle välittömästi käyttöön. Siis ensimmäinen askel kohti kuolemaa, ajattelin tuolloin. Tätäkö se vanheneminen on? Tein myös päätöksen hankkia terveysvakuutuksen ja vaikka en ole sitä vielä itse tarvinnut, eli Luojan kiitos, olen ollut terve, niin aika monella ikäiselläni ja hieman vanhemmalla prakaa jalat, polvet, nilkat ja lonkat ja muutamat ovat olleet kivuliaina leikkausjonoissa jo vuosia. Vuosia, hyvänen aika, ja koko ajan vanhenee. Vakuutus ei ole ihan halpa, mutta jos minulle todellakin sattuu jotain tai sairastun, saan avun heti. Tämä nousi siis prioriteetissani huipulle. Kannattaa hankkia se vakuutus vielä silloin kun on terve eikä ole liutaa diagnooseja, joita vakuutus ei sitten kata.

Minulla on paha tapa puhuessakin hyppiä aiheesta toiseen, eli lapsuuden ystävän kanssa jo pieninä sovitulla salakielellä ”vaihtaa sukkia baarissa”, niin teen sitä nytkin. Näistä terveysasioista tuli mieleeni paljon puhutut sotesäästöt. Jouluna meillä istui kotona joulupöydässä kaksi nuorta, jotka ovat kahdessa eri sairaalassa Helsingissä töissä. Säästöt olivat vieneet toisen työpaikalta Hesarin potilailta ja toisessa kahvit sairaanhoitajilta. Kummankin sairaalan pihapiiriin rakennetaan uusia valtavia sairaalatiloja, jotka toisessa jo nyt ammottavat tyhjyyttään, kun ei ole varaa henkilökuntaan ja potilaat annetaan kuolla jonoihin. Siis oikeesti, hoitajien kahvit ja potilaiden Hesarit!! Olisikohan ollut isompi säästö poistaa turhan aikaista byrokratiaa ja hallintohimmeleitä ja antaa nuo kahvit ja Hesarit sinne missä todella tapahtuu.

Olen jo kilometrien päässä siitä, mistä aloin kirjoittamaan, mutta menköön nyt näin. Kivaa on se, että minä voin kirjoittaa mitä haluan, eikä lukijan tarvitse lukea, jos ei halua, mutta jos olet vielä mukana, niin se se vasta kivaa onkin.

Eläkkeellä jää muuten myös aika yksin. Työyhteistö oli minullakin todella tiivis ja läheinen ja monta kollegaa kulki vuosikymmeniä yhtämatkaa kansssani. Vuoden viimeinen työpäivä ja hups, kaikki olivat osa entistä elämääni, jäivät töihin. Kenen kanssa juon aamukahvit, keneltä kyselen aamulla kuulumiset, kenelle sanon edes; huomenta, kun tuo puolisokin nukkuu yleensä minua myöhäisempään. Minun tiimiläiset nauroivat minulle, kun tapani oli huikata, että käyn vessassa, kun kävin vessassa. He kertoivat nauraen kerran, että ei kukaan muu sano menevänsä vessaan. No, kaikki tietävät, että vessakäynnit ovat lyhyitä ja jos joku minua kyselee, niin tietävät kertoa, että tulen pian takaisin, voit odottaa. Nyt kukaan ei tiedä, milloin olen vessassa. Jos saan vaikka jonkun kohtauksen, niin kukaan ei ihmettele, että minun olisi pitänyt ilmestyä paikalle jo. Minulla on paljon ystäviä ja kavereita, mutta suurin osa on vielä työelämässä. Ensimmäisen ulkomailla viettämäni talven aikana en halunnut osallistua mihinkään suomalaisten tapahtumiin tai harrastuksiin täällä, mutta tänä vuonna olen ollut hieman aktiivisempi.

Täällä on Kukko Events ravintola, jossa vierailee paljon suomalaisia artisteja ja niitä olen käynyt kuuntelemassa aika paljonkin. Samoin olen nauttinut muutamasta teatteri- ja stand-up esityksestä. Samalla koen tukevani suomalaista kulttuuria näinkin kaukaa. Koti-Suomessa en ole käynyt yhtä usein kulttuuririennoissa kuin täällä. Osallistuin myös verkostoitumishaasteeseen, joka täällä paikallisesti järjestettiin hieman nuorempien suomalaisten vaikuttajien toimesta. Meitä oli paikalla aika iso porukka ja mukavaa oli tutustua ihan uusiin ja eri alojen ihmisiin. Siltä illalta sain myös innostuksen kokeilla yin-joogaa, jota vetää uusi verkostoystäväni busineshippi Anneli Päivänsara. Kalenteriini ilmestyi siis uusi merkintä torstai-illoille.

Kesän vietimme tietysti Suomessa, Helsingissä ja enimmäkseen mökillä. Kirjoittelin paljon FB:ssa kotimme edessä Punavuoressa olevasta tietyöstä, joka kesti ensimmäiset vapaat kesäni ja meinasivat viedä minulta hermot. Mökkimatka on kuitenkin vain 7 km, joten ajoin sinne työmaata pakoon. Mökkeilykin tuntui hieman erilaiselta ”vapaana artsistina” kun kaikkia hommia ei tarvinnut tehdä illalla tai heinäkuussa, kuten ennen lomalla. Kesällä oli ihana tavata ystäviä ja tietysti omia perheenjäseniä. Sitten syksyn tullen pakkasimme taas laukut ja tulimme toisen talven viettoon tänne Fuengirolaan jo syyskuun alussa. Nyt kuitenkin matkustimme jouluksi kotiin ja sekin oli ihanaa. Minusta oli niin kiva laittaa joulu kaikessa rauhassa ja valmistaa ruuat ja hankkia lahjat sekä viettää aikaa perheen kanssa. Työelämän aikaan joulu oli yksi kiireisimmistä ajoista ja kotijoulun valmistelu tuli hoidettu vasemmalla kädellä. Visiitti Suomessa myös muistutti, miksi on kiva olla talvella Espanjassa. Kelit olivat nimittäin erittäin liukkaat ja päivän valo vain hetken hurma. Paluumatkan teimme muuten Benidormin kautta. Lensimme sinne Helsingistä, otimme vastaan tämän uuden vuoden 2025 ja matkustimme bussilla Malagaan. Bussimatkan kesto pysähdyksineen oli 9 tuntia ja aivan mahtavat maisemat vuorien läpi lentokonetta muistuttavassa bussissa. Suosittelen kokeilemaan.

Tämän kirjoittamisen lisäksi aloin tehdä myös musiikkia. Minulla on sopimus Sunon kanssa ja minulle musiikinteko on manuaalisempaa, kuin tekoäly antaisi mahdollisuuden. Sanoitan kaikki biisit itse, valitsen soittimet ja musagenren ja yhdistelen niitä, kunnes löydän itseäni miellyttävän lopputuloksen. Sanonkin, että toiset tekee sudokuja, minä musiikkia ja se on tapani sekä rentoutua, että haastaa itseäni. Muutamia biisejä olen tehnyt ystäville ja perheenjäsenille, mutta joitakin olen jopa häpeilemättä julkaissut Youtubessa ja TikTokissa. Tässä iässä ei kannata enää kainostella, olen vastannut kun joku on kommentoinut, että oletpa rohkea. Musiikkia maailmaan mahtuu!

No, tekstin alkuun palatakseni, mitä olen oppinut ja olenko minä muuttunut. Kyllä, minä olen muuttunut rennommaksi kuin aloittaessani oloneuvoksena. Olen löytänyt sopivan valssin rytmin aikatauluhin ja tekemisiin. Huomasin viime talvena olevani ”usein vihainen”, joka oli minulle ihan vieras tunne. Nyt olen siis taas aika huoleton itseni. Olen näin kaukaa katsoen huomannut, että Suomi on ihan eksyksissä poliittisesti. 5 miljoonan kansa on pienempi kuin moni kaupunki täällä Espanjassa, mutta meillä ei siellä osata muuta kuin haukkua toisia ja riidellä. Huolestuttaa nuorten tulevaisuus. Olen myös oppinut, että tuo kanssani asuva koko ajan päällä oleva radio ei loukkaanu, kun olkanappia painamalla sanoo, että sulkisin nyt radion, jos olisit radio. Olen oppinut myös tunnistamaan, että olen sosiaalinen erakko, joka rakastaa Oloneuvoksena oloa, mutta on valmis auttamaan omalla asiantuntemuksella ketä tahansa, jos jollakin tarvetta on. Nautin elämästä ja ilahdun, kun on käynyt ystäviä Suomesta kylässä!

Täällä Espanjassa juhlitaan isosti kaikkea, joten kaupunki on vuorattu jo nyt punaisin sydämmin tulevan Ystävänpäivän kunniaksi, joten minäkin jo näin tiistaina uskallan toivottaa:

Hyvää Ystävänpäivää kaikille!

Susanna