Meillä oli vietetty vuosia, sanoisinko jopa vuosikymmeniä samaa jouluperinnettä. Kun vanhempani olivat vielä työelämässä ja asuivat Kuusamossa, me lapset, veljeni ja minä, keräännyimme lapsuuden kotiimme joulun viettoon. Veljeni perusti oman perheensä jo hyvin nuorena, joten meillä oli lapsia mukana joulun vietossa jo hyvin pian aikuiseksi tulemiseni jälkeen. Veljelläni ja minulla on ikäeroa vain reilu viikkoa vaille vuosi, mutta minulla kesti hieman pidempää perustaa oma perheeni. Olin muuttanut Helsinkiin heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen ja olin heti myös vakituisessa työpaikassa, vaikka myöhemmin opiskelinkin. Opiskelin työn ohessa ja joulun välipäivät oli otettava lomaa, että pääsin joulun viettoon omaan lapsuuden kotiini.

Äidilläni oli kempparikauppa Kuusamossa. Joulu oli ehdottomasti pastasta myyntisesonkia. Turistit saapuivat Rukalle ja erityisesti helsinkiläiset miehet (kuten me heitä nimitettiin) astuivat äitini liikkeeseen jouluaattona perusselityksenä, että: ”vaimon lahja puuttuu…” No, mehän siinä tiedusteltiin hieman vaimon persoonaa, hiusten väriä ja luonteen laatua ja paketoitiin mukaan kaikki mahdollinen, mitä joulumyyntiä varten oli olemassa. Minä, veljeni vaimo ja muutama serkunkin vaimo olimme aina valmiina viettämään jouluaaton kaupassa, sillä se oli todella hauskaa ja vältyimme kokkaamispuuhista. Kauppa oli auki klo 13:00 saakka ja tehtiin yleensä vuoden paras myyntipäivä. Mieleen on jäänyt myös sellainen asia, että äiti pyysi mnua aina tekemään kauniin valmiin lahjapaketin miesten hygieniatuotteista yhdelle äidin kotikylän laitapuolen kulkijalle, TV Määtälle, kuten häntä kutsuttiin. TV Määttä tiesi tulla aattona kauppaan toivottamaan hyvää joulua ja me annoimme hänelle lahjan, joka vuosi. Äiti tosin sanoi minulle joka kerta, että älä laita mitään nestemäistä, ne menee kurkusta alas.

Isäni on vastannut aina jouluruokien valmistuksesta ja apureina hänellä häärivät mieheni ja lapset. Lapset koristelivat kuusen yhdessä papan, eli minun isäni kanssa. Jostain syystä isälläni oli aina jouluna pieni flunssa ja sama perinne on jatkunut minulla. Mieleeni on jäänyt yksi tapaus, jolloin isäni flunssaisena ruuan laiton väliajalla koristeli kuusta yhdessä lapsenlapsiensa kanssa. Yksi sähkökynttilä oli pudonnut maahan ja rikkoontunut. Isäni oli sitten paljaalla jalallaan astunut sirpaleiden päälle ja suustahan pääsivät ne perusuomalaiset sanat, Voi PRK… Lapset sitten minulta illalla tiedustelivat, että kuulikohan joulupukki ja saakohan pappa nyt lahjoja lainkaan. Isäni sanoikin minulle hieman hymyssä suin, että vaikka mitä lapsille kerrot, niin he muistavat aina tuon yhden kohtauksen.

Vaikka äiti oli kaupassaan töissä, niin laatikot hän teki itse alusta loppuun omista perunoista ja porkkanoista. Saara-täti, isäni veljen leskipuoliso, toimitti koko suvulle aina Saaran rieskat ja siiat. Siiat ja lohet kraavasi isäni, ei meillä koskaan ostettu mitään valmista. Joulukinkkuakaan ei syöty vaan meillä oli hirven paisti, kun isä kuului hirviporukkaan ja lihat oli itse metsästettyä. Tuo Saaran rieska oli muuten niin legendaarisen herkullista, että kun Saarasta aikoinaan aika jätti, miniänsä Leena löysi rieskoja Saaran pakkasesta ja teki kaikille omat lasitetut taulut, joissa kehyksien sisään lasin taakse oli laitettu puolikas rieska taustanaan Saaran kapioliina. Meilläkin on tuollainen taulu Teneriffan kodin keittiön seinällä ja olenkin usein nauranut, että siihen pitäisi lisätä teksti; ”Hätätilanteessa riko lasi!” Saara kasvatti omat ohrat, hänellä oli oma mylly. Rieskat paistuivat monta kertaa meidän kodin leivinuunissa ja Virranniemen tilasta luovuttuaan Saara osti vanhan maalaistalon ihan vaan uunin vuoksi. Hän ei varmaankaan käynyt talossa muuta kuin rieskat paistamassa. En ole koskaan myöhemminkään saanut mistään mitään yhtä ihanaa rieskaa.

Kun vanhempani tulivat kuudenkymmenen vuoden ikään, he muuttivat Teneriffalle talvikuukausiksi. Myös me ”lapset”; veljeni ja minä omien perheidemme kanssa siirryimme sinne joulun viettoon. Mukana eri vuosina oli myös setiä, tätejä, serkkuja, ystäväperheitä sisaruksineen ja näiden kavereita lapsineen. Meitä oli todella iso porukka aina läsnä ja vietimme vuoden vaihteessa aina sellaisen kaksiviikkoisen täydellisen ruoka-, juoma, harrastus- ja yhdessäololoman.

Mutta sitten: Veljeni vanhempi tytär oli myös jo perustanut perheen ja heillä perhe-elämä oli vasta alussa. Äiti oli miettinyt, että tämä yhteinen jouluperinne vaatii jo hieman liikaa nuorilta, elämänsä alussa olevilta perheiltä. Olivathan ja ovat kaiketi edelleen jolulun ajan lentoliput ja hotellihinnat kalleinta sesonkia Espanjassa. Äiti oli miettinyt, että kaikki rahat ja loma-ajat menevät näiltä nuorilta – jouluun.

Yhtenä maaliskuisena aamuna äitini soitti minulle ja kysyi heti puhelun alussa, että mitä te meinaatte tehdä ensi jouluna? Täh, olin aika ihmeissäni, sillä olimme jo tutkineet kalenterista ja Finnairin tarjonnasta mahdollisia joululentoja. Äiti jatkoi ennenkuin ehdin vastata, että me ollaan isin kanssa päätetty lähteä Roomaan jouluksi – kahdestaan.

Kyllä minulla meni siinä hetken aikaa nieleskellässä, että mitä ihmettä, ettekö halua viettää joulua meidän kanssa? Mitä me nyt tehdään jne. Äiti perusteli asian hyvin sillä, että joskus on aika rikkoa perinne , jotta voi syntyä uusia perinteitä. Nuoret aikuistet eivät välttämättä halua käyttä rahojaan ja vähäisiä lomiaan juuri joulun viettoon Teneriffalla, joten se on loppu nyt. Jatkoi vielä, että tänne voitte tulla, mutta me ei olla täällä. Miettikää, mitä todella haluatte ja tehkää niin. Aivan mahtava ajatus, ajattelin kun olin ensijärkytyksestä toipunut. Näinhän sen pitääkin mennä. Tästä ei tule paha mieli kenellekään ja nyt on ideat ja innovaatiot kovaa valuuttaa. Niin mekin sitten päätimme, että olemme jouluna kotona Helsingissä, ensimmäistä kertaa omassa kodissamme. Ostimme joulukuusen torilta ja hankimme ensimmäiset joulukoristeemme. Jouluruuatkin piti miettiä ensi kertaa ihan itse. Kuinka monta meitä on, mitä me haluamme syödä ja kuinka paljon tarvitsemme mitäkin lajiketta kolmen päivän aterioille.

Siitä se sitten lähti. Viime joulun vietimme ensimmäistä kertaa Fuengirolassa, mutta olemme olleet aika usein Helsingissä jouluisin. Niin tänäkin vuonna. Vanhan kirkon joulukirkko kuuluu tyttäreni ja minun aaton viettoon, tosin tänä jouluna menemme metodistikirkon jouluhartauteen Fredan torille, vaihtelun vuoksi. Jouluaterialle kokoonnumme meille kotiin ja mukana on eri vuosina ollut myös lasten ystäviä, kuten tulee olemaan tänäkin jouluna. Viemme kynttilät Hietaniemen haustausmaalle muuaalle siunattujen muistomerkille ja keräännymme meille kotiin syömään ja nauttimaan yhdessä olosta. Laitamme viestejä ja soittelemme sukulaisille ja tämä homma toimii hyvin. Edelleenkin meillä kyllä ruuan laitto on siunaantunut miehille, ja puolisoni onkin perinyt Masterchef-tittelin isältäni.

Mitä haluan sanoa? Haluan sanoa sitä, että älkää muutkaan sitoko itseänne vanhoihin perinteisiin liian tiukasti. Perineet ovat ihania, mutta joskus niiden ravistelu voi olla vielä kivempaa. Jouluna mielessä olevat ihmiset ja asiat ovat tärkeitä, mutta ei kaikkien tarvitse olla aina samojen neliöiden sisällä. Vaihtoehtoja voi kokeilla ja kuulostella, mikä itsestä tuntuu parhaalta. Minusta on aivan ihanaa, että meillekin tulee tänä jouluna lasten ystäviä ja sitä myötä taas uusia tuulahduksia. Rakkaus ja yhdessä olo on tärkeämää kuin monivuotiset perinteet. Joulunahan syntyy uutta!

Toivon Rauhaa maailmaan ja kaikille oikein mukavaa joulun aikaa!

Susanna