Kirjoitin edellisessä blogissani, että kirjoittelen hieman tiiviimmässä tahdissa, mutta se ei nyt toteutunut, sorry. Minun piti käydä välillä Suomessa ja siellä vietin 2 päivää entisiin työasioihin liittyvien projektien parissa. Sen jälkeen heti meille tuli Suomesta ystäviä kylään, sain heidän lähdettyään noroviruksen Ferialueen markkinoilla kioskista ostamastani kahvikupista, näin ainakin oletan, sillä virus tuli lisäkseni ystävättärelleni ja vain tämä ostos erotti käyttäytymisemme puolisoiden teoista ja he eivät sairastuneet. Presidentin vaalit menivät siis oksentelun merkeissä. Sen jälkeen saimme uudet ystävät kylään ja sitten päätimme hieman extempore lähteä ns. aurinkolomalle Tenerifalla viikoksi ja sieltä palasimme muutama päivä sitten, joten tässä ollaan lupausteni kanssa. Mutta nyt tositoimiin, eli kirjoitteluun ja otsikon ajatuksiin.

Kun ei tarvitse mennä enää töihin, niin huomaa, että aikaa on vuorokaudessa runsaasti. Jos ajattelen laskennallisesti, niin jo todella pitkien 8 tunnin yöunien jälkeen vuorokaudessa jää 16 tuntia aikaa ihan mille vaan. Minun unirytmini tosin on muotoutunut vuosien saatossa sellaiseksi, että nukun max 7 tuntia (ja todella max!) putkeen, mutta otan reilun tunnin iltapäivätorkut. Tämähän on siis melkein kuin se kuuluisa pätkäpaasto tai dieetti, miten sitä kukanenkin haluaa kutsua. Siinä saa syödä 8 tunnin aikana ihan normaalisti ja loppu 16 tuntia ei syödä mitään. Nyt tuo 16 tuntia pitäisi saada kulumaan jotenkin ”järkeväti” tai edes jotenkin.

Kalenteri-ihmisenä olin organisoinut päivärytmini hyvinkin tarkkoin työssäoloaikana. Aamut alkoivat tyyliin herätys, puuro hautumaan ja kahvi tippumaan, suihku, vaatteet ylle, aamupuuro ja kahvi, hampaan pesu, nopea naamahuolto ja autoon. Puolison työt ovat aina alkaneet myöhemmin kuin minun eikä hänellä ollut kuin muutaman minuutin työmatka, joten usein näihin aamuihini kuului se, että kun minä touhusin tuon edellä mainitun aamuohjelmani mukaan, niin hän luki aamun uutisia lehdestä ja teksti TV:stä ja referoi niitä ääneen minulle – vahvoilla mielipiteillään ryyditettynä. Olin siis täysin kartalla maailman tapahtumista ja etenkin kotimaan politiikan vaiheista jo heti aamusta, vaikka en ollut itse lukenut tai katsonut yhtään mitään. Pidin tätä tapaa myös erittäin viehättävänä. Noin puolen tunnin ajomatkan aikana työhön kuuntelin vuosikausia Radio Suomipoppia, vaikka se oli välillä aivan törkeää tekstiä, niin usein myös nauroin ääneen autossa jutuille. Tästä muodostui minulle eräänlainen siirtymäriitti kodin ja työn ja molemmissa niissä tapahtuvan elämän välille.

Nykyisyys – aamut alkavat edelleen minun aikaisella heräämisellä. Täällä Espanjassa on hieman toisenlaista kuin kotona, sillä täällä vuokra-asunnossa ei tule mieleen esim. siivota jotain komeroa tai pestä vaikka yhtä ikkunaa aamutuimaan. Täällä herään lukemaan iltapäivälehtien uutiset kännykästä ja katsomaan Huomenta Suomen lähetystä TV:stä - ihan itse. Odottelen siihen saakka kunnes puoliso herää ja keittelee aamukahvit. Kolmena päivänä viikossa puoliso lähtee aamusta golfaamaan ”asiantuntija-ystävän”(kutsun häntä tuolla nimellä, sillä hänellä on useiden vuosien kokemus asumisesta Fuengirolassa ja hyvä yleistietämys monelta eri elämän sektorilta ja ainakin puolison mukaan tietää aina jotain kaikesta!) kanssa ja minä lähden puolestani kuntosalille, käyn kenties täydennystä Suomi ruokakaupasta ja tulen kotiin kirjoittelemaan tai kiertelen kaupungilla, säästä riippuen. Joskus kahvittelen entisen työkaverin kanssa kotiemme puolivälissä Paseolla. Nyt, kun olen lukenut nuo uutiset ihan itse jo siinä vaiheessa kun puoliso herää, niin ei välttämättä olekaan enää niin ”viehättävää” kuulla niitä uudestaan, referoituna ja mielipiteillä ryyditettyinä. Olen kyllä oppinut kohteliaasti kommentoimaan; Juu-u, niinpä!

Puolisosta muutenkin – lupasin kirjoittaa huomioita myös puolisoon liittyen. Olemme eläneet ja asuneet noin 40 vuotta yhdessä ja nyt vasta olen huomannut, että puoliso on todella kova puhumaan! Muistan kun edesmennyt ystävättäreni kertoi minulle, että on kiva, kun hänen äitinsä on mökillä hänen ja tyttärensä kanssa, mutta voi taivas, kun se puhe alkaa heti aamulla ja siitä ei tule loppua. Vähän saman huomion olen tehnyt minäkin, kaikella hyvällä kuitenkin. Kun kävelemme kaupungilla ja osoitan esim. jonkin vanhan purkukuntoisen rakennuksen, niin siitä alkaa pitkä luento kohteen sijainnin merkityksestä, mahdollisesta rakennuksen omistajasta, millaisen kohteen siihen saisi rakentamalla uuden talon, millaisen busineksen sen ympärille voisi tässä kaupungissa kehittää ja aika tarkat laskelmatkin kaikesta. Lisäksi Google mapsin kuvat sisäpihoista ja mitä niille voisi tehdä jne. Minkä mahdollisuuden rakennusviraston suunnittelijat ovat hänessä menettäneetkään! Puoliso on kyllä aina ollut äärettömän kiinnostunut rakentamisesta ja tuntee esim. Helsingin kaupungin korttelit ehkä paremmin kuin kukaan. Tämä sama puhetulva koskee kyllä kaikkia muitakin aiheita ja asioita, joten pitää olla hieman varovainen, milloin ottaa jonkin asian puheeksi. Hän kyllä suhtautuu ihan kivasti myös siihen, että joskus on pakko sanoa, että nyt vääntäisin radion kiinni, jos tämä puhe tulisi radiosta, sorry!

Yllävää itselleni on myös se, että minä itse olen hieman erakkoluonne ja tykkään hiljaisuudesta, enemmän kuin tiesinkään. Työssä ollessa olin äänien ja puheiden ja keskusteluiden ytimessä ja työhuonneessakin oli radio taustalla hiljaa päällä. Kun lapset vielä asuivat kotona, meillä oli aina paljon porukkaa, lasten kavereita ja molempien musiikkia ja TV aina päällä, koira juoksi jaloissa ja oli siis meluista – mutta viihtyisää. Äänten keskellä pystyin keskittymään melkein paremmin kuin hiljaisuudessa, mutta jostain syystä näin ei olekaan enää.

Olemme olleet niin paljon ja täydesti töissä molemmat, että tämä kokoaikainen yhdessä olo pitänee opetella tai siihen totutella. Ne, joilla on vastaava tilanne vasta edessä, kannattaa miettiä asiaa jo etukäteen, sillä yhdessä olo on ehkä suurin muutos koko tässä uudessa elämän vaiheessa, enkä suinkaan tarkoita, että se olisi huono asia, päinvastoin, mutta se on uutta, erilaista ja outoa! On myös yllättävää, miten paljon puoliso vaikuttaa omaan energiatasoon – jos hän on energinen ja aktiivinen, minäkin olen, mutta jos hän lysähtää sohvalle, en minäkään saa mitään aikaiseksi. Tästä pitäisi varmaan opetella pois ja ottaa omat energiat haltuun uudelleen!

Yhteiset projektit – Puolison kanssa meillä on aika paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja olemme kovia liikkumaan, joten saamme kyllä helposti yhteistä tekemistä sovittua, se ei ole ongelma. Meillä on aika lailla samanlainen maku sekä tekemisten, että hakintojen suhteen. Täällä Espanjassakin olemme käyneet muutamissa konserteissa ja stand-up illoissa, eli siis aika kevyttä kulttuuria on harrastettu toistaiseksi.

Tähän yhdessä oloon ja lisääntyneeseen vapaa-aikaan liittyy myös yksi erittäin tärkeä asia, nimittäin asuminen. Kuulemani perusteella moni sanoo, että kun lapset muuttavat kotoa ja kun itse jää eläkkeelle, voi myydä ison asunnon pois ja muuttaa pienempään. Ei todellakaan kannata muuttaa pienempään asuntoon! Miettikää – kerrankin on aikaa olla kotona, eikä vain piipahdella siellä syömässä, pyykillä ja nukumassa töiden ja harrastusten välissä. Silloin on kiva, että on tilaa ja on myös niitä pakopaikkoja, kun sen puolison kanssa totuttelee viettämään arkea koko aikaisesti yhdessä. Jos siis molemmat ovat eläkkeellä, myös sillä puolisolla on varmasti tarve olla välillä rauhassa ja saada irtiottoja minusta. Sanommekin aina, että kotonakin pitää olla ”pakopaikkoja”. Meillä on täällä vuokrakodissakin 3 makuuhuonetta ja yhteisen huoneen lisäksi 1 on puolison pukeutumishuone ja toinen on puolison golfvälineille – toimii!

Olen muutamaan otteeseen jutellut omien ystävieni kanssa eläkkeellä olosta ja koska useimmat heistä ovat vielä töissä, eläkkeelle jääminen voi tuntua houkuttelevalta, ymmärrän ja näin ajattelin itsekin aiemmin. Itsehän tein päätöksen eläkkeelle siirtymisestä jo vuotta ennen toteutusta ja minulla oli periaatteessa aikaa sopeutua ajatukseen. Katselin presidentti Niinistön viimeisiä haastatteluja tasavallan presidenttinä ja kun hän vastasi tulevaisuuden suunnitelmia koskeviin kysymyksiin, että aikoo levätä, lukea ja urheilla, niin hyvä Sauli, mieti vielä jotain muutakin. Minähän lepään, luen ja urheilen, eikä sillä saa kyllä vaativan työn jälkeiselle elämälle riittävästi haastetta. Ja taitavat hekin Jennin kanssa asua ensimmäistä kertaa kaksistaan, tietysti myös lapsen kanssa, mutta se aika normaaliksi muodostunut hovi on poissa. Siis uuden edessä hekin, joten tsemppiä!

Mukavaa alkanutta maaliskuuta kaikille ja jo alkavia kevätauringon pilkahduksia!

Susanna