Olen aina pitänyt itseäni melko terveenä ihmisenä. En ole usein sairastellut, ja flunssakaudet ovat menneet minulta suurelta osin ohi huomaamatta. Mutta niin se elämä vain yllättää – viimeiset 1,5 kuukautta olen nimittäin kamppaillut flunssan kourissa, ja täytyy myöntää, että tämä oli aivan erilainen kokemus kuin olin tottunut. Sain flunssan sairaalan odotushuoneessa yskiviltä, pääosin espanjalaisilta vanhuksilta, kun kävin kuvauttamassa marssimurtumaa jalassani. Tämä flunssa-aalto on raadellut muitakin kuin minua, joten nyttemmin Espanjan Terveysministeri Mónica García on ilmoittanut, että keskiviikosta 10.1. alkaen maskien käyttö on pakollista kaikissa Espanjan sairaaloissa ja terveyskeskuksissa. Hyvä niin ja se siitä.

Puolikuntoisena olen kuitenkin tutustunut mm. rakentamiseen täällä Fuengirolassa. Meidän korttelissa on kiinteistönvälitystoimisto, pieni perheyritys, joka myy kiinteistöjä, mutta myös rakennuttaa uusia ja välittää asuntoja. Tutustuimme Israeliin (nuori välittäjä) kun halusimme käydä katsomassa mahdollisia asuntoja tässä omassa korttelissamme ensi vuotta varten. Erittäin tärkeää ja lähes tärkeintä, on ilmansuunta. Nykinen asunto on varmasti paras mahdollinen kesällä, kun on kuuma. Eli meidän pääparveke on aina varjossa ja toiselle parvekkeelle paistaa ilta-aurinko. Asunto pysyy siis kesällä viileänä – ja talvella kylmänä – ja mehän olemme täällä nimenomaan talvella. Tosin meillä on lämmityslaitteet kaikissa huoneissa, joten ei meillä kylmä ole, mutta aurinko olisi kiva. Perinteisesti auringolla on myös valtavan suuri merkitys asuntojen lämmittäjänä, sillä pattereita tai keskuslämmityksiä näissä vanhoissa taloissa ei ole.

Opin, että tuolla kauniilla Paseo Maritimolla, eli rantabulevardilla olevat talot ”kuluvat” kymmenessä vuodessa. Välimeren myrskyt ja suolaiset tuulet ruostuttavat raudat ja rakenteet. Talot kuulemme maalataankin 3 vuoden välein. Tälläkin hetkellä, kun on hiljainen sesonki, monta suurta taloa on paketissa. Uuden lainsäädännön mukaan uudet rakennukset pitää rakentaa siten, että niissä on sekä lämmitys,- että viilennys, kuten meillä Suomessakin nykyisin tehdään. Laadukkaista lasituksista käytetään termiä; Lumon-laatu, mikä meille suomalaisille on hieno asia, sillä kaikkihan Lumon lasitukset tuntevat. Asunnot rakennetaan siten, että esim. lattiat laatoitetaan kokonaisuudessaan ja niiden päälle rakennetaan seinät. Näin ollen seiniä voidaan purkaa ja siirtää ja lattiat ovat alla valmiina.

Minä itse olen seurannut naapuritontilla valmistuvan Jade-nimisen valtavan suuren asuintalon valmistumista. Herään aamuisin, kun aurinko nousee ja työmiehet aloittavat työt. Heillä on hauska tapa huudella koko ajan toisilleen. Yhtenä aamuna heräsimme siihen, kun oli vielä hämärää ja joku rakennusmies aloitti työpäivän laulamalla ylimmän kerroksen terassilla ”O sole mion” kovaa ja korkealta. Olen tehnyt paljon FB päivityksiä Helsingin Telakkarannnan rakentamisesta ja minusta tuntuukin, että siellä, missä minä olen, alkaa aina jokin rakennustyömaa. Vinkkinä siis, että jos haluat nopeuttaa jonkin rakennusprojektin aloitusta, kutsu minut asumaan naapuriin, niin varmasti alkaa.

Täällä on viimeisten viikkojen aikana myös kärsitty vesipulasta, joka on meille suomalaisille aika uusi juttu. Fuengirolan kaupungissakin on yöaikaan vedenpaineet kuulemma alhaalla. Joku suomalainen kertoi Fuengirola.fi lehden haastattelussa, että heille ei tule vettä juuri lainkaan Bolichesin kaupungin osassa ja etenkin ylimmissä kerroksissa ongelma on suuri. WC-pönttöjäkään ei voi vetää! No, me asutaan onneksi sellaisessa talossa ja sellaisessa kaupunginosassa, että ei olla huomattu mitään ongelmaa, edes yöllä. Kunnioitetaan kyllä vedensäästöpyyntöä, mutta ongelma ei näy meillä. On hyvä valinta asua ns. Downtownissa ja lähellä kaupungintaloa, poliisiasemia ja muuta hallintoa – suomeksi – ei ongelmia!

Muutama sana ruuasta. Olen aina kuvitellut, että minä en ole ranttu ruuan suhteen ja voin syödä melkein mitä vain. Joo, en voi! Flunssan aikana mikään ei tietenkään oikein maistunut, mutta ei minulle maistu tämä täkäläinen ruoka oikein vieläkään. Kävimme Joulun aikaan syömässä perheen kanssa suomalaisen jouluaterian suomalaisessa Kukko-ravintolassa ja se oli juuri sellaista kuin sen pitääkin olla ja maut olivat kohdillaan. Kävimme myös kuuluisassa Sushipaikassa, jossa tarjooma on aivan valtava sekä parissa erityylisessä espanjalaisessa Gourmet-paikassa. Poikani kiteytti makumaailman juuri niinkuin minäkin sen koen, eli ruoka näyttää eriltä, mutta kaikki maistuu samalta. En tiedä johtuuko se vedestä ja öljystä, mutta kaikki maistuu niille. Onneksi täällä on suomalainen ruokakauppa, NewEwalds, josta käyn noin kerran viikossa ostamassa selviytymispakkauksen, eli Oululaisen jälkiuuniviipaleita, Jalostajan hernekeittoa ja lihapullia sekä Koskenlaskija juustoa sekä Mynthonia, muutaman mainitakseni.

Täällä ei muuten harrasteta ravintoloissa keittoja, muutoin kuin liemisinä, eli tomaattikeittoa tai minestronikeittoa yms. Perinteiset keitot, kuten lihakeitto, keisarikeitto, kermainen lohikeitto tai kaalikeitto, jotka kuuluvat omaan viikottaiseen menuuni, puuttuvat ruokalistoilta kokonaan. Niitä valmistan sitten ihan itse. Jauheliha on yleensä aina kanan tai muun siipikarjan lihaa, eikä se edes ruskistu kunnolla, vaan jää vaaleaksi. Onneksi Lidl myy kunnon naudanlihaa ja -jauhelihaa.

Olen miettinyt paljon myös tämän uuden elämäntilanteen tuomaa päivärytmiä ja aikatauluja. Aika moni uusi eläkeläinen on kertonut minulle, että ovat oppineet rytmittämään päivänsä niin, että siihen kuuluu 1 (YKSI!) varsinainen tehtävä ja muuten chillailevat milloin mitenkin. Minusta se tuntui aluksi kovin vähältä, mutta olen huomannut, että näinhän minäkin näytän toimivan – pääsääntöisesti. Riippuu tietysti tuosta yhdestä päätehtävästä, kuinka paljon aikaa se vie enkä laske tähän tavanomaisia kodintoimia, kuten pyykkäystä, siivousta jne, Luin eläkkeelle jääneen toimittaja Anne Flinkkilän kolumnia jostain lehdestä, jossa hän kertoi, että hänen ystävänsä oli avannut eläkkeelle jäämisen tunnetta seuraavasti; ”Ensimmäinen puoli vuotta on ihanaa ja sitten alkaa vituttaa ja vitutus kestää vuodesta kahteen ja sen jälkeen alkaa helpottaa”. Tuo on niin osuvasti ilmaistu, samaistun täysin. Minäkin nautin ensimmäisestä puolesta vuodesta ja viime heinäkuussa oli pakko aktivoitua ja kirjoitinkin aiemmin, että aloin tutustua digimaailmaan ja sen mahdollisuuksiin hieman syvällisemmin ja sieltähän minä sain kipinän myös tähän blogin kirjoittamiseen. Tässä lienee ollut kuitenkin välissä se tekemättömyyden vitutusvaihe, kun vasta nyt uudestaan aktivoidun.

Päätin tehdä myös sellaisen ryhtiliikkeen, että kirjoittelen näitä juttujani säännöllisesti, eli 2 viikon välein. Alunperin tarkoitukseni oli kirjoittaa painottuen enemmän ikäiseni naisen elämään, kun en löytänyt oikein vastaavia kirjoittajia tai kirjoituksia, joista olisin saanut vertaisideoita- tai ajatuksia. Huomaan kuitenkin, että itsekin kirjoittelen rakentamisesta, vesipulasta tai ruuasta ja omista tuntemuksista ei olekaan niin helppoa kirjoittaa, mutta yritetään jatkossa. Yksi aika iso asia on asuminen ja puoliso ja yhteinen aika. Niistä seuraavassa jutussa.

Mukavaa tammikuun loppua ja presidentin vaaleja jännittäen!

Susanna